Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 22099 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 25.08.2006 12:46 Viestin aihe: |
|
|
Ketulla on nyt sellainen alku käsissä että on enään metsän saamisen määrästä kiinni millainen tulee. Kun koiralla intoa riittää se oppii kyllä ajan kanssa nuo niksit. Esim tuo oma seropini Yrjö oli erittäin innokas hirvenjäljille jo kolme kuisena. Mutta pari syksyä meni niin ettei se saanut hirveä haukkuun, ei sitten millään, ajoi vain kuin ajokoira. Tulipa sitten kerran melkoisen ruma vesisadepäivä. Oltiin hirvimetsällä kun yhtäkkiä koira alkoi haukkumaan paikoillaan. Kuulin heti äänestä että lintu siellä ei ole. Oletin että supikoirahan siellä, olin jo muutamia supeja koiralla saanut ja haukku oli juuri samanlaista. Lähdin juoksemaan haukulle, 50m päässä haukusta huomasin aivan uutta hirvenpaskaa. Hidastin vauhdin ja hiivin lopun matkaa. Siellä seisoi nuppa haukussa. No tietysti aamulla oli sovittu että lehmää ei sitten ammuta. Hirvilavan teon uhalla ammuin kuitenkin aivan koiran takia hirveä korvanjuureen. Sen jälkeen Yrjö tajusi mikä on homman nimi. Pientä kehittymistä on vieläkin tapahtunut. Kahtena edellisenä vuotena olen ampunut itse viisi hirveä seisontahaukkuun kumpanakin vuonna. Toki Yrjö on käytössä myös pienpetojahdeissa, jopa luolakoiran korvikkeena. Lintujakin sille on ammuttu. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Kettu ***
Liittynyt: 13 Huh 2004 Viestejä: 6328 Paikkakunta: Avohakkuu
|
Lähetetty: 25.08.2006 13:27 Viestin aihe: |
|
|
tuhola kirjoitti: | Pientä kehittymistä on vieläkin tapahtunut. Kahtena edellisenä vuotena olen ampunut itse viisi hirveä seisontahaukkuun kumpanakin vuonna. Toki Yrjö on käytössä myös pienpetojahdeissa, jopa luolakoiran korvikkeena. Lintujakin sille on ammuttu. |
Mainio koiruus tuholalla siinä! Metsäähän niille pitää antaa ja sitä tuo meikäläisen karvakuono saakin. Perheonnen ja työelämänkin kustannuksella jopa  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 22099 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 25.08.2006 20:44 Viestin aihe: |
|
|
Kettu kirjoitti: | Metsäähän niille pitää antaa ja sitä tuo meikäläisen karvakuono saakin. Perheonnen ja työelämänkin kustannuksella jopa  |
No sinullapa kuitenkin on tuota perheonnea, meikäläisen koirat saa sen verran metsää että perheonnea ei edes ole päässyt/pääse kehittymään . |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Kettu ***
Liittynyt: 13 Huh 2004 Viestejä: 6328 Paikkakunta: Avohakkuu
|
Lähetetty: 26.08.2006 10:50 Viestin aihe: |
|
|
tuhola kirjoitti: | Kettu kirjoitti: | Metsäähän niille pitää antaa ja sitä tuo meikäläisen karvakuono saakin. Perheonnen ja työelämänkin kustannuksella jopa  |
No sinullapa kuitenkin on tuota perheonnea, meikäläisen koirat saa sen verran metsää että perheonnea ei edes ole päässyt/pääse kehittymään . |
Jaaha. No onnea on kuitenkin, vaikka ei perhesellaista. Mutta on kai täällä muillakin seropeja. Kertokaa nyt suosiolla kaikkea hauskaa yhteensattumaa (onnistumisia, epäonnistumisia ja yllätyksiä) mitä niiden kanssa on tapahtunut metsällä. Niitä olisi mukava lukea. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Kettu ***
Liittynyt: 13 Huh 2004 Viestejä: 6328 Paikkakunta: Avohakkuu
|
Lähetetty: 27.08.2006 11:21 Viestin aihe: |
|
|
Jassoo. Lintukoiran elkeitä tuli sitten esille tänään. Koiruus hilpaisi aamulenkillä varisparveen ja nappasi variksen matalalennosta suuhunsa. Saalista kertyy  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Kettu ***
Liittynyt: 13 Huh 2004 Viestejä: 6328 Paikkakunta: Avohakkuu
|
Lähetetty: 27.08.2006 23:13 Viestin aihe: |
|
|
Ja iltalenkillä tuli mäyrä. Nyt on sitten kuonossakin reikiä. Aika raa'an kuuloista ja näköistä meininkiä. Ei mennyt kaiken kaikkiaan ihan nappiin. Kun ehätin paikalle sain repäistyä koiran irti hommasta, mutta mäyrä syöksyi suoraan minunkin päälle ja jouduin lasauttamaan yhden käden otteella haulikolla. Jolloin lähtikin molemmat piiput yhtäaikaa. Koira ihan vieressä. Aika jännän tuntuista kädelle. Toivotaan nyt, että ei tullut ihan kuuroksi tuo koiruus. Kotiin ja betadinea haavoihin. Koira ei ole moksiskaan. Leikkii vaan luun kanssa. Toivotaan nyt että ei saanut traumoja. Huomenna uudestaan
Yksinpuheluksi näkyy menevän  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 22099 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 28.08.2006 14:41 Viestin aihe: |
|
|
Teilläpä näyttää mäyriä olevan. Toista on meillä. Yli kymmenen vuotta olen metsästänyt kaiken vapaa-aikani. Viimeiset neljävuotta pääasiassa pienpetoja. Pohjanmaan piirin pienpetokilpailussakin jotenkuten pärjännyt, eli kymmeniä pienpetoja on tullut vuosittain saatua. Yhden kerran olen kurakossa nähnyt mäyrän jäljet. Siinä on meikäläisen mäyrähavainnot. Ennen isäkin niitä sai vuosittain mutta noin 10 vuotta sitten katosivat ja sen jälkeen ei kukaan ole saanut ainuttakaan seuramme alueella. Loukkujakin minulla on vireessä kymmenkunta ja kavereillani 40-50kpl luulisi niihin mäyrän eksyvän jos sellaisia kulkee. Onko kellään teoriaa mihinkä ovat mäyrät täältä kadonneet. Supin ja ketun kaivuukin on nykyään melkoisen helppoa kun kunnon luolastoja ei yksinkertaisesti ole. 90% reijistä on umpiperiä eli ketun/supi kaivamia. Siitä supikoiran siirtoistutuksesta vielä. Meillekkin voisi muutaman kymmenen tuoda. Meillä kun on innokkaita pienpetopyytäjiä jopa vähän liikaa. "Lihariistaa" ei metsästä kuin 2-4 henkilöä jos hirvieläimiä ei lasketa. Supin jäljet ovat melkoisen kortilla ja ketun jälkiäkin saa todenteolla katsella jos meinaa edes jonkinlaiseen rinkiin saada. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Rusticola Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 11 Maa 2004 Viestejä: 32 Paikkakunta: Akaa
|
Lähetetty: 28.08.2006 17:35 Viestin aihe: |
|
|
Kummia juttelee Tuhola. Jonkun kerran käynyt Seinäjoen ympäristökunnissa fasaaneja kattelemassa omalla koiralla tai jotakin koetta seuraamassa ja aika usein, no ainakin pari kertaa vuoteen tällaanen turistikin supiin on törmännyt.
Onko alueellinen vaihtelu yhden maakunnan alueella nin suurta? Luulisi että jos alue on tyhjätty supeista, tyhjiö täyttyy nopeasti ympäristöstä. Mielenkiintoista. Tietäisikö joku lisää? |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Rusticola Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 11 Maa 2004 Viestejä: 32 Paikkakunta: Akaa
|
Lähetetty: 28.08.2006 17:37 Viestin aihe: |
|
|
Sori, unohtakaa tuo kysymys, meni ihan OT:ksi. Seropeista mulla ei sit olekaan mitään sanottavaa. Sori.  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Vilperi ***
Liittynyt: 22 Elo 2005 Viestejä: 10580 Paikkakunta: Espoo/Kangasala
|
Lähetetty: 28.08.2006 18:53 Viestin aihe: |
|
|
Teillähän on sitten tilanne hallinnassa, jos kerran pienpedot on päästetty hengiltä!! Teidän tarvitsee vaan ruveta laajentaa reviirejä ja kysellä naapuriseuroilta, missä voisi päästä pienpetojahtiin. Ei luulisi ongelmia olevan lupien saannissa!?  _________________
 |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 22099 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 28.08.2006 20:58 Viestin aihe: |
|
|
Vilperi kirjoitti: | Teillähän on sitten tilanne hallinnassa, jos kerran pienpedot on päästetty hengiltä!! Teidän tarvitsee vaan ruveta laajentaa reviirejä ja kysellä naapuriseuroilta, missä voisi päästä pienpetojahtiin. Ei luulisi ongelmia olevan lupien saannissa!?  |
Toki pienpetokantoihin vaikuttaa myös alueemme todella karu mänty valtainen maasto joka tosin suosii kanalintuja. Naapuriseurojen alueet ovat kuuluneetkin melko olennaisena varsinkin näädän ja supin pyyntiin. Kyllä kettupassissakin on tullut seisottua melko kaukanakin kotoa. Ketunpyynti tosin on ollut vähän sellaista leikkimistä kun ei ole ollut kunnon koiraa ja hyviä jalkanarukelejä on niin harvoin. Vähän menee kyllä ohi aiheen mutta ei kai se mitään haittaa.. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Vilperi ***
Liittynyt: 22 Elo 2005 Viestejä: 10580 Paikkakunta: Espoo/Kangasala
|
Lähetetty: 28.08.2006 21:06 Viestin aihe: |
|
|
Hienoa Työtä!!!!  _________________
 |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 22099 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 02.09.2006 18:16 Viestin aihe: |
|
|
tuhola kirjoitti: | Teilläpä näyttää mäyriä olevan. Toista on meillä. Yli kymmenen vuotta olen metsästänyt kaiken vapaa-aikani. Viimeiset neljävuotta pääasiassa pienpetoja. Pohjanmaan piirin pienpetokilpailussakin jotenkuten pärjännyt, eli kymmeniä pienpetoja on tullut vuosittain saatua. Yhden kerran olen kurakossa nähnyt mäyrän jäljet. Siinä on meikäläisen mäyrähavainnot. Ennen isäkin niitä sai vuosittain mutta noin 10 vuotta sitten katosivat ja sen jälkeen ei kukaan ole saanut ainuttakaan seuramme alueella. Loukkujakin minulla on vireessä kymmenkunta ja kavereillani 40-50kpl luulisi niihin mäyrän eksyvän jos sellaisia kulkee. |
Juuri kun pääsin prohtuamahan ettei meiltä ole yli 10 vuoteen mäyrää saatu, enkä itse ole nähnyt kuin kerran jäljet, niin nyt sain meidän metsästysseuran ensimmäisen mäyrän sitten 11 vuoteen. Sekarotusen haukusta. Menin hautaamaan eilisiä kissanraatoja (11kpl) haaskoille. Siinä samassa sitten vähän juoksutin tuota seropia. No löysihän se sieltä metsästä jotain haukuttavaa niin kuin sillä tapana on. Ensin luulin että hirvenhaukku siellä on kun aina välissä haukku siirtyi. 1.5 tuntia yritin haukulle mutta en päässyt, sen verran tiheeseen siirteli. Ihmettelin kyllä että kun olin parinkymmenen metrin päässä (oli meinaan pikkusen sakeaa) ja haukku taas siirtyi että kun ei rytinää kuulu . No sitten se haukku pysähtyi tielle tai tarkemmin sanottuna tien alle. Mäyrä oli mennyt rumpuputkeen . Tein karahkan millä oli tarkoitus nuijia mäyrä niin kuin mikäkin supikoira , haulikko kun oli autossa. Hätistin mäyrän rummusta ja juoksin kiinni ja samassa kun löin mäyrä pysähtyi ja käänsi suunnan. Lyönti meni ohi, toistamaan en ehtinyt. Sen verran rajun näköinen otus tuo 15kg mäyrä oli kimppuuni hyökätessään parin metrin päästä katsottuna että totesin sääriystävämmällisemmäksi juosta karkuun ja hakea jatkarimossen autosta. Koskaan ei vielä supi ole haukussa siirtynyt mutta mäyrää ei koira saanut pidättämään kun aina välillä. Kun sain haulikon oli haukku jo ainakin kilometrin päässä. Melkoisen juoksuspurtin jälkeen saavutin mäyrän kuitenkin ja lopetin sen lain mukaan päähän ampumalla. No sai koira ja isäntä molemmat hyvän juoksulenkin.
Kaksi vanhaa metsoakin (toinen luutavasti +5kg ) näin, olivat haavoissa eripaikoissa. Olisikohan 10. päiväkin  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Kettu ***
Liittynyt: 13 Huh 2004 Viestejä: 6328 Paikkakunta: Avohakkuu
|
Lähetetty: 03.09.2006 13:31 Viestin aihe: |
|
|
Tuholallahan on ollut jännä iltapuhde Olishan tuo ollut vähän noloo, jos olis mäyrä tappanut miehen eikä päinvastoin . Viisas koira kuitenkin, että ei mennyt nippuun sen mäyrän kanssa. Meinaan pahan näköiset arvet jäi meirän koiruuden kuonoon edellisestä kerrasta. Eli ei kannata usuttaa yhtään sitä koiraa, koska mäyrä "kuittaa" varsin pikaseen.
No olihan meilläkin jännää eilissä iltana. Vietiin taas omenaa peuroille, kun koira nappasi supin sieltä ruokintapaikalta. Semmonen "VOUH" ja "KRÄÄKS". Siinä kaikki äänet. Kun menen katsomaan, niin koira nuuskii "kuollutta" supikoiran penikkaa (aika iso jo). Ei siinä auttanut yrittää herätellä sitä supia, kun tuo valekuolema on niin aidon tuntuista. Vain hengitys paljastaa kaverin eläväksi. Joten lopettelin supin sitten siihen ja siirryimme metsän puolelle. Puolentoista tunnin kuluttua tulemme takaisin ja olemme ruokintapaikan viereisen kosteikon reunassa. Koira ottaa selvästi vainua oikealla puolellani ja ajattelen, että "annaha olla..." Kohta kuuluukin helvetillinen supikoiran ärinä. Koira ei hauku yhtään. Hipsuttelen siihen suuntaan ja kohta löydänkin koiran nuuskimassa "kuollutta" supikoiraa. Samat kuviot kuin ekallakin kerralla ja sitten kotiin. Kaksi supikoiraa saaliiksi. Ihan hyvä.
Koira varmaan "ajattelee", että tuollaisia riähkiä ei erityisesti pysäytyshaukuta vaan ne haukataan eräksi muun toiminnan ohessa. Sinänsä harmillista. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 22099 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 22.10.2006 22:38 Viestin aihe: |
|
|
Laitetaampas tänne taas väliin tämän syksyn kokemuksia nyt neljän vuoden ikäisestä seropistani. Hirviverisyys tuntuu vain vahvistuvan. Linnunhaukut on ollut lyhyitä ja malttamattomia (hyppii puuta vasten ym). Ei seuraa lähtevää lintua kuin sata metriä. Mutta eipä se haittaa. Komeita hirvenhaukkuja sen sijaan on ollut. Kaatojakin jo oliko niitä nyt viisi tälle syksylle vaikka metsästetty ollaan vasta viisi kokonaista päivää. Tänäänkin vasa nurin komean 10 kilometrin seuraamisen jälkeen aamun ensimmäisestä ajosta. Toisessa ajossa koira otti supin haukkuun heti alkajaisiksi. Seuraavaksi seurasi muutamia linnunhaukkuja johtuen suunnattomista lintumääristä (varmaan toistasataa teertä). Niin ja jäniksenkin se vielä onnistui pölläyttämään. Kylmähaku (vai millä hienolla nimellä koiramiehet sitä kutsuvatkaan) on koiralla varsinkin hieman väsyneenä todella huono mutta jos hirvenhajua nokkaan tulee voi hakulenkin pituus nousta jopa useisiin kilometreihin. Ihan riittävä peruskoira meikäläiselle.
No, mitenkäs Ketun koira, onko vielä tullut riistaa? |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
|