Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Ollari Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Hei 2006 Viestejä: 12529
|
Lähetetty: 19.12.2012 23:48 Viestin aihe: |
|
|
Rusakon fileet söin juuri. Nuoren rusakon, mureaa...
Päivän verran marinoin ensin fileitä seoksessa jossa oli vasikan fondia, punkkua, pippuria, ketsuppia, öljyä. Suolaakin taisin vähän lisätä ja balsamiviinietikkaa. Sokeria/hunajaa en laittanut kun ketsupissa sokeria on.
Lisukkeena sipulia jota oli paisteltu tuossa samaisessa marinadissa. Paiston loppuvaiheessa lisäsin sipulien sekaan kuivattuja suppilovahveroita ja pari lorausta olutta kostukkeeksi sienille.
Fileet törkeän kuumaan pannuun, niin että oikein säikähtää sitä rätinää ja räiskettä ja savua mikä pannusta nousee fileitten sinne läjähdettyä.
Silllä fileet pinnasta kunnolla ruskeaksi (paikoin jopa mustaksi), mutta silti jääden pikkaisen punaiseksi keskeltä, medium+ tällä kertaa. Pannu sivuun liedeltä ja minuutin parin vetäytysaika. Sitten fileet sipulisieniseoksen päälle lautaselle.
Ja oli muuten makoisaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Zamora Kanta-asiakas
Liittynyt: 31 Hei 2011 Viestejä: 238 Paikkakunta: Kairasha
|
Lähetetty: 20.12.2012 01:43 Viestin aihe: |
|
|
Mettön täkät tuli paistettua. Täkkä 2 minuuttia molemmin puolin voissa, jonka jälkeen about 10 minuuttia foliossa 120 asteisessa uunissa. Mausteenva voin lisäksi suolaa ja pippuria. Mehevä, murea ja keskeltä sopivan rosé. Sisäfileet sitten vain minuutti/pinta pannulla ja suoraan lautaselle. Kyytikaverina itse tehyt lohkopotut ja punaviinikastike omasta masterstockista. Kyytipoikana Zenaton valpolicella superiore. Simppeliä ja hyvää  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
pekkis Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Maa 2004 Viestejä: 2362 Paikkakunta: Laukaa
|
Lähetetty: 20.12.2012 07:51 Viestin aihe: |
|
|
Ei varsinaista riistaruokaa, mutta lähiruokaa kuitenkin. Ostin naapurista puolikkaan karitsan. En oo aiemmin lammasta laitellut. Eli ilman ennakkoluuloja kimppuun.
Eilen alkoi kokkailu. Otin pakkasesta summassa otetun lihapalan työn alle. Näytti olevan kuvelihoja.
Hirven kuvelihat oon paistellu aiemmin pannulla ja on ne tullu syötyä. Ei ihan gurmeeta mutta kelpo mahan täytettä.
Noh ei muuta kun kerma-suppis-tomaattikastike hautumaan, sipulin pistoa pannulla ja sitten kylkilihat pannulle. Vaaleaa oli karitsan liha ja rasvaakin näytti olevan. Mausteet pintaan ja lautaselle.
Ja sitten syömään. Ei meinannut karitsa antautua... vieläköhän siinä henki pihisi?? Puukolla siitä ei meinannut saada palaa irti, se vaan nuljusi veitsen ja lautasen välissä. Hiki valui ja nälkään piti jo syödä kastiketta.
Lopulta sain nakerrettua irti suun täyteisen palan lammaspihviä. Ei muutaku hampaiden väliin. Sitkeetä pirulainen oli. Kun vasemman puolen poskihampailla yritti hienontaa könttiä niin eikös tuo sopivan hetken tullen paennut oikeaan poskeen.
Lopulta sain mielestäni jauhettua palasen riittävän hienoksi ja nieleskelemään. Pala lutkahti kurkusta alas. Mutta sepäs olikin kiinni jossain kalvon rihmassa isommassa palassa joka oli vielä suun puolella. Tukehtumisreaktio ja paniikki alkoi olla lähellä. Ei muuta kun isompi pala suusta pois ja sillä kiskottiin ruokatorvessa oleva pala takaisin ylös. Vähän niinku matikkapilkillä. (Varmaankin geishapallojen syönti antaisi saman vaikutuksen).
Noh, loppu hyvin. Henki säilyi. Ai niin, se maku: tuommoisessa rasvaisessa palassa on veikee villasukan maku. Etoi koko illan kun ajattelinkin lammasta.
Summa summarum: jos syöt käytettyjä geishapalloja niin saat saman makuelämyksen ja suutuntuman. Huh huh.. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Vilperi ***
Liittynyt: 22 Elo 2005 Viestejä: 10580 Paikkakunta: Espoo/Kangasala
|
Lähetetty: 20.12.2012 10:16 Viestin aihe: |
|
|
Oliskohan lievää harjoittelun puutetta havaittavissa kokkailun osilta!??
Hyvä teksti kuiteski ja sai aamun naurut irtoamaan!!  _________________
 |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
JapiTre Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Lok 2012 Viestejä: 2090 Paikkakunta: Häme
|
Lähetetty: 22.12.2012 21:25 Viestin aihe: |
|
|
Ei perhana. että nauroin Pekkiksen tarinalle vedet silmissä
Pari pyyn täkkää tuli tänään sulatettua ja evästettyä suppilovahverokastikkeen, haudutetun fenkolin ja kukkakaalipyreen kanssa.
Pahuksen hyvää. Pikaisesti pannulla väri luista irrotettuihin pyyn rintafileisiin, sormisuolaa ja pippuria päälle ja hetkeksi folioon ennen tarjoilua. Nam! |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Vilperi ***
Liittynyt: 22 Elo 2005 Viestejä: 10580 Paikkakunta: Espoo/Kangasala
|
Lähetetty: 22.12.2012 22:21 Viestin aihe: |
|
|
Tuo mun äitemuorini muistaa allekirjoittanutta joulunalla tönkkösuolatulla kustavilaisella kylmäsavulohella, niin siitähän piti sitten jotain vääntää;
Jääkaapissa oli keitinperunoita valmiina joten ne ekaks pieneks, sipuli ja valkkarinkynsi joukkoon ja kun oli vielä paremman puoliskon eilen tuomaa aitoa saunapalvia paketissa, niin siinttä ne läskinsipareet pannulle ennen perunaseosta.
Kalalle sitten kunnon kylmähuuhtelut että sai vähän suolapitoisuutta laskemaan ja eikun vuokaan, päälle muutaman mandariinilohkon mehut, tilliä, ripaus pippuria myllystä ja koko komeuden päälle vielä kermaa miehen mitalla.
Parisataiseen uuniin siksi aikaa kun kunnon paistinperunat väänsin, niin olipahan suunmukaista ja ny kelpaa nälkästä puhutella!!  _________________
 |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
napakymppi Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Mar 2007 Viestejä: 1428
|
Lähetetty: 28.12.2012 21:14 Viestin aihe: |
|
|
jo oli pekkiksen juttu hulvatonta luettavaa,nauroin myös vedet silmistävaluen kun yritin lukea juttua 5 vuotiaalle tyttärelleni joka kyseli välillä että
"mitä sanoit"kun nauroin niin makeasti ettei hän saanut selvää puheestani
no tänäpäivänä söin maksalaatikkoa joka oli tehty hirvenvasan maksasta.
se menee alas meikäläisellä lämpimänä sekä kylmänä.
puolukkahan sopii mainiosti kaveriksi mutta menee myös jääkaappikylmänä alas ilman lisukkeitakin.makuasioista ei voi kiistellä mutta jos kaupanmaksalaatikkoa pystyy syömään niin tämä on aivan huippuhyvää. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Jarmo63 Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Huh 2004 Viestejä: 116
|
Lähetetty: 29.12.2012 23:06 Viestin aihe: |
|
|
Hirven routapaisti ja itse tehdyt valkosipuliperunat, karpalohillon ja pippurisen kermakastikkeen kera. Juomana Amarone-viini. Kyllä maistui  |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
vanha pappa Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Jou 2007 Viestejä: 2350
|
Lähetetty: 29.12.2012 23:50 Viestin aihe: |
|
|
En perskuta sentään ennee luve noita Viliperin ja kumppaneitten juttuja ,en luve, en luve Saatte vielä syytteen ähkyyn yllyttämisestä ja sekopäiseksi saattamisesta nuine ruvastamiskertomuksinenne,perskuta
Ensin syöttää Mamma jumalattoman hyviä ruvaksia ja sitten vielä illalla pitää lukia tuommosia satumaisia reseptejä ja makuelämyksiä,perskuta En luve noita enään.Saatatte papan tukehtumiseen ,kun kieli mulskahtaa kurkkuun ja salapaa ilimansaannin,voi juma Saatan vähän tirkistellä noita,mutta en luve Pelekällä lukemisellakin lihoo jo yli lainsalliman.
Adminin pitäisi puuttua tuommoseen Olikos sillä Viliperillä vielä siittä Rusakosta ............. ? _________________ Vanha pappa |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Vilperi ***
Liittynyt: 22 Elo 2005 Viestejä: 10580 Paikkakunta: Espoo/Kangasala
|
Lähetetty: 30.12.2012 01:01 Viestin aihe: |
|
|
Mulla on jänestä niin pal harvoin pöydässä, että jos sellanen eteentulee niin katon itekkin ohjeet täältä!!  _________________
 |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 15273
|
Lähetetty: 30.12.2012 01:45 Viestin aihe: |
|
|
Kylmäsavuhirveä. Uunituoreen patongin välissä. Mikäpä se siinä. |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
A-Boltti Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Tou 2011 Viestejä: 544 Paikkakunta: Suomineidon käsivarsi
|
Lähetetty: 30.12.2012 01:55 Viestin aihe: |
|
|
Ei ihan riistaruokaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta itsetehtyjä poronverimakkaroita tuli syötyä perunoiden kanssa. Ja ai niin. Myös itsetehtyä poronveripalttua oli lautasella . _________________ "Oh, no tears please. It's a waste of good suffering..." |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
jmaa Kanta-asiakas
Liittynyt: 15 Hel 2011 Viestejä: 144
|
Lähetetty: 30.12.2012 18:26 Viestin aihe: |
|
|
Meton rintaa, sisälämpö 58 astetta. Mykistävän hyvää! |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
huntikas Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Tam 2006 Viestejä: 796
|
Lähetetty: 30.12.2012 19:16 Viestin aihe: |
|
|
telkkä/haapana/suppilovahverokäristettä sekä riisiä.
tuntu kelepaavan |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
juhatapio Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Elo 2005 Viestejä: 2803 Paikkakunta: eteläpohjanmaa
|
Lähetetty: 30.12.2012 19:52 Viestin aihe: |
|
|
Hauduttelin taas niitä ruottissa ammuttuja merkkareita tyyliin rintalihat irti ja kuutioiksi,sydän ja maksa mukaan,valurautapataan ja ruskistus sipulin ja mettäsienten kaa,kangas sieniä olivat,sekaan pullo koffia ja pari kupillista halpaa punkkua,suolat pippurit ja laakerin lehdet mukkaan,kolmen neljän tunnin haudutus riippuen siitä kuinka paljon siellö on nestettä,keittoa ku ei oo tarkotus tehä,eilisiä pottuja paistelin mukkaan ja puolukkahillon kaa päästelin mäkättimmeen,ruokajuomana oli se halpa punkkupullon loppu. _________________
 |
|
Takaisin alkuun |
|
 |
|